Täydellinen Joulu

Komedia, Kotimainen
Täydellinen Joulu

Varasto-menestyselokuvien tekijän Taru Mäkelän uusi komedia Täydellinen joulu on elokuva kaikkien aikojen suurperhejoulusta. Elokuva on komedia existä, uusista puolisoista, suhteista, perheistä, perinteistä, ja niiden rikkomisista.

Kaikkien aikojen joulu on edessä kun lempeä tahtonainen Outi (Elena Leeve) on päättänyt viettää sen kutsumalla kotiinsa kaikki kolme ex-miestään, heidän yhteiset lapsensa sekä miesten uudet kumppanit uusine lapsineen. Vaikka Outin nykyinen aviomies Janne (Antti Luusuaniemi) alun perin ajatusta vastustikin, joulupöytä pursuaa tänä vuonna uusia, vanhoja ja juuri esiin tulleita perhesolmuja.

Snapsit, rosollit ja jouluperinteet saavat kyytiä kun vieraat lähtevät muistelemaan yhteisiä aikoja illan emännän kanssa. Illan kuluessa Outi pitää puheen, jossa hän kertoo antavansa Jannelle lahjoista suurimman; hän on raskaana. Jannen reaktio ei suoranaisesti ole odotetun kaltainen ja ilta saa vielä yhden käänteen, jota puidaan aina naapurin joulupukkia myöten.

1 h 35 min
12
12

Näytökset

  • perjantai 25.10. - 19:00
  • lauantai 26.10. - 19:00
  • sunnuntai 27.10. - 16:00
  • sunnuntai 27.10. - 20:00
  • maanantai 28.10. - 19:30
  • tiistai 29.10. - 19:30
  • keskiviikko 30.10. - 19:30
  • torstai 31.10. - 18:00
  • perjantai 1.11. - 19:00
  • lauantai 2.11. - 19:00
  • sunnuntai 3.11. - 18:00
  • tiistai 5.11. - 17:30
  • torstai 7.11. - 19:45
  • sunnuntai 10.11. - 16:00
  • tiistai 12.11. - 17:30
  • torstai 14.11. - 19:30
  • lauantai 16.11. - 16:45
  • sunnuntai 17.11. - 15:45
  • maanantai 18.11. - 17:15
  • keskiviikko 20.11. - 17:15
  • lauantai 23.11. - 16:00
  • sunnuntai 24.11. - 15:00
  • tiistai 26.11. - 17:30
  • sunnuntai 1.12. - 17:00
  • perjantai 13.12. - 18:00
  • lauantai 14.12. - 18:00
  • sunnuntai 15.12. - 17:00
  • lauantai 21.12. - 16:30
  • sunnuntai 22.12. - 17:00
Jari Salmi